Kuukausien kuluessa olemme tottuneet jo elämään lähes sokean koiran kanssa. Selmalla on arviolta 10% näkökykyä jäljellä, minkä huomaa hyvin iltakävelyillä: koira säikähtää helposti ääniä sekä yllättäviä liikkeitä. Epätasaisella lumipoluilla kulkeminen on toisinaan hidasta ja tavallisesta poikkeaville asioille, kuten kummallisille varjoille tai polulle tipahtaneelle puun oksalle voidaan äristä hyvinkin hanakasti. Sisällä kotona etenevän sokeutumisen huomaa ainoastaan siitä, että koira reagoi entistä herkemmin rappukäytävästä tuleville äänille ja asunnosta kuuluville kolahduksille. Muutoin Selma on oma iloinen itsensä leikkien ja touhuten aivan kuten ennenkin. Tutussa asunnossa Selma ei törmäile esineisiin vaan liikkuu huonekaluja kierrellen aivan kuin näkisi aivan normaalisti. Toisinaan sohvalle tai sängylle hyppääminen vie oman aikansa koiran arvioidessa hypyn korkeutta ja "kuivaharjoitellessa" hyppyä.
Tammikuun lopulle ajoittuneessa silmäkontrollissa lääkäri totesi jäljellä olevan silmän tilan edelleen rauhalliseksi, tulehduksista ei ollut merkkejä ja linssi on hyvin paikallaan. Kaihi ja verkkokalvon rappeuma ovat edenneet entisestään. Ja tulehdusten estämikseksi joudumme antamaan yhä aamuin illoin Ocu-GLO silmätippoja. Hyvä uutinen on se, ettei Selman toista silmää tarvitse vielä operoida ja voi kulua kuukausia ehkä jopa vuosi ennen kuin leikkaukseen on pakko turvautua.
Kevään kuluessa laumamme kasvaa, sillä Selman emä synnytti tammikuun lopulla yhden narttupennun, johon meillä on varaus! Olemme todella iloisia uudesta tulokkaasta, josta Selma saa siskopuolen, leikkikaverin sekä oman opaskoiran. Toinen koira helpottaa varmasti tulevaisuudessa Selman arkea, ulkona liikkumista ja uusiin tilanteisiin sopeutumista.
